Työnohjauksen mainevelka: "Työnohjaus oli työajan tuhlausta"

Olen kuullut työnohjausta markkinoidessani paljon tällaista palautetta. Osa on kokenut, että siitä ei ole ollut hyötyä, osa on kokenut sen työajan hukkana. Joku ei ole ymmärtänyt, miksi on ollut työnohjauksessa, tai mikä ylipäätään on ollut työnohjauksen tarkoitus. Näiden kokemusten johdosta kynnys ostaa työnohjausta on monelle tosi korkea. Työnohjauksen tilalle on myös joissain tilanteissa löydetty jotain muuta, josta on saatu parempia kokemuksia. Jari Sarasvuo puhui eräässä vanhassa keskustelussa mainevelasta. Sitä nämä työnohjaukseenkin liittyvät kokemukset ovat: joku on joskus toteuttanut työnohjausta, joka ei ole mennyt ihan putkeen. Näiden kokemusten seurauksena epäluottamus kohdistuu työnohjaukseen yleisesti, ei vain yksittäiseen huonoon kokemukseen.

Kokemus on ikävä, mutta todellinen. Jos työnohjauksen tavoite on epäselvä, prosessia ei johdeta, tai jos keskustelut jäävät irrallisiksi arjen työstä, kokemus jää helposti epämääräiseksi. Ei ole ihme, että tällaisen kokemuksen jälkeen on vaikeampi innostua uudesta työnohjausprosessista. Olen ollut itse monen eri ohjaajan työnohjauksessa. Ohjauksia on ollut monenlaisia. Myös saman työnohjaajan osalta ohjauskertojen laadussa on voinut olla paljonkin eroa. Joissain prosesseissa ohjaajan tapa ohjata ei ole ollut itselleni paras mahdollinen. Joissain prosesseissa taas itse prosessi ontui, selkeä suunta ja prosessin johto puuttui. Nämä kokemukset vaikuttivat siihen, että en lähtenyt työnohjauskoulutukseen aiemmin. En halunnut olla se työnohjaaja, jonka ohjauksissa ihmiset miettivät, miksi ylipäätään olen täällä. Lähdin lopulta työnohjaajakoulutukseen sillä ajatuksella, että ehkä voisin tehdä työnohjauksen kentällä jotain tavalla, joka tuottaisi ihmisille parempia työnohjauskokemuksia.

Miten mainevelka puretaan? Uskon siihen, että hyvät kokemukset kantavat eteenpäin. Onnistuneet prosessit lähtevät valmistautumisesta: huolehdin omasta osaamisestani, hyvinvoinnistani ja jaksamisestani. Prosessin alussa kirkastan tavoitteen ja suunnan yhdessä ohjattavan tai ohjattavien kanssa. Pidän kulloisenkin prosessin punaisen langan mielessä, olen läsnä ja valmis muuttamaan suuntaa, jos tilanne sitä vaatii. Rakennan ohjauksiini turvallisen ja sallivan tilan, jossa myös tyytymättömyydestä on lupa puhua. Uskallan myös itse ottaa puheeksi, jos koen, että en ole oikea ohjaaja juuri tähän prosessiin.

Entä ohjattavan rooli? Vastuu työnohjausprosessista on työnohjaajalla, mutta ilman ohjattavia ei ole työnohjausprosessia. Ohjattavien merkitys prosessin kulkuun on siis valtava. Asiat harvoin muuttuvat itsekseen. Tärkein vaikuttamisen keino on ottaa asioita puheeksi. Se ei aina ole helppoa. Siksi puheeksi ottamiselle ja palautteen antamiselle pitää olla prosessin sisällä tilaa ja mahdollisuuksia. Jos emme jaa ajatuksiamme, työnohjaaja ei ehkä koskaan saa tietää niistä.

Työnohjaus ei ole aina hyödyllistä. Huonosti toteutettuna se voi tuntua ajanhukalta. Mutta - oikein toteutettuna se on vaikuttava tapa pysähtyä jäsentämään ja kehittämään oma työtä ja työyhteisöä. Mainevelka ei poistu turhilla lupauksilla. Se poistuu tekemällä asioita tavalla, joka vastaa ohjattavien tarpeisiin.