Olen kuullut työnohjausta markkinoidessani paljon tällaista palautetta. Osa on kokenut, että siitä ei ole ollut hyötyä, osa on kokenut sen työajan hukkana. Joku ei ole ymmärtänyt, miksi on ollut työnohjauksessa, tai mikä ylipäätään on ollut työnohjauksen tarkoitus. Näiden kokemusten johdosta kynnys ostaa työnohjausta on monelle tosi korkea. Työnohjauksen tilalle on myös joissain tilanteissa löydetty jotain muuta, josta on saatu parempia kokemuksia. Jari Sarasvuo puhui eräässä vanhassa keskustelussa mainevelasta. Sitä nämä työnohjaukseenkin liittyvät kokemukset ovat: joku on joskus toteuttanut työnohjausta, joka ei ole mennyt ihan putkeen. Näiden kokemusten seurauksena epäluottamus kohdistuu työnohjaukseen yleisesti, ei vain yksittäiseen huonoon kokemukseen. Kokemus on ikävä, mutta todellinen. Jos työnohjauksen tavoite on epäselvä, prosessia ei johdeta, tai jos keskustelut jäävät irrallisiksi arjen työstä, kokemus jää helposti epämääräiseksi. Ei ole ihme, että tällaisen kokemuksen jälkeen on vaikeampi innostua uudesta työnohjausprosessista. Olen ollut itse monen eri ohjaajan työnohjauksessa. Ohjauksia on ollut monenlaisia. Myös saman työnohjaajan osalta ohjauskertojen laadussa on voinut olla paljonkin eroa. Joissain prosesseissa ohjaajan tapa ohjata ei ole ollut itselleni paras mahdollinen. Joissain prosesseissa taas itse prosessi ontui, selkeä suunta ja prosessin johto puuttui. Nämä kokemukset vaikuttivat siihen, että en lähtenyt työnohjauskoulutukseen aiemmin. En halunnut olla se työnohjaaja, jonka ohjauksissa ihmiset miettivät, miksi ylipäätään olen täällä. Lähdin lopulta työnohjaajakoulutukseen sillä ajatuksella, että ehkä voisin tehdä työnohjauksen kentällä jotain tavalla, joka tuottaisi ihmisille parempia työnohjauskokemuksia. Miten mainevelka puretaan? Uskon siihen, että hyvät kokemukset kantavat eteenpäin. Onnistuneet prosessit lähtevät valmistautumisesta: huolehdin omasta osaamisestani, hyvinvoinnistani ja jaksamisestani. Prosessin alussa kirkastan tavoitteen ja suunnan yhdessä ohjattavan tai ohjattavien kanssa. Pidän kulloisenkin prosessin punaisen langan mielessä, olen läsnä ja valmis muuttamaan suuntaa, jos tilanne sitä vaatii. Rakennan ohjauksiini turvallisen ja sallivan tilan, jossa myös tyytymättömyydestä on lupa puhua. Uskallan myös itse ottaa puheeksi, jos koen, että en ole oikea ohjaaja juuri tähän prosessiin. Entä ohjattavan rooli? Vastuu työnohjausprosessista on työnohjaajalla, mutta ilman ohjattavia ei ole työnohjausprosessia. Ohjattavien merkitys prosessin kulkuun on siis valtava. Asiat harvoin muuttuvat itsekseen. Tärkein vaikuttamisen keino on ottaa asioita puheeksi. Se ei aina ole helppoa. Siksi puheeksi ottamiselle ja palautteen antamiselle pitää olla prosessin sisällä tilaa ja mahdollisuuksia. Jos emme jaa ajatuksiamme, työnohjaaja ei ehkä koskaan saa tietää niistä. Työnohjaus ei ole aina hyödyllistä. Huonosti toteutettuna se voi tuntua ajanhukalta. Mutta - oikein toteutettuna se on vaikuttava tapa pysähtyä jäsentämään ja kehittämään oma työtä ja työyhteisöä. Mainevelka ei poistu turhilla lupauksilla. Se poistuu tekemällä asioita tavalla, joka vastaa ohjattavien tarpeisiin.

Olen innostuja. Rakastan kokeilla ja kehittää uutta. Viihdyn mieluummin laatikon ulkopuolella kuin laatikossa. Niinpä valmentavan työnohjauskoulutuksen lopputyössäkin halusin kokeilla jotain muuta kuin perinteistä työnohjausta. Olen aina ollut innokas penkkiurheilija. Olen elänyt ja hengittänyt kotisohvalla ja kisakatsomoissa suomalaisten suorituksia monissa eri lajeissa. Minua on kiehtonut intohimo, jolla urheilijat tekevät kaikkensa yhden asian eteen. Olen miettinyt paljon suomalaisurheilijoiden suoriutumista arvokisoissa. Kotimme on kahden kulttuurin koti; miehelläni on kaksoiskansalaisuus, mutta sydämeltään ja sielultaan hän on sinikeltainen. Urheilua seuratessamme seuraamme yhtä suurella intohimolla omia suosikkejamme - minä suomalaisia, hän ruotsalaisia. Ruotsalaiset vaikuttavat usein syttyvän kilpailutilanteista, ja he pystyvät kilpailutilanteissa monesti jopa ylittämään itsensä. Suomalaisurheilijoiden tuntuu olevan ajoittain vaikeaa saada omantasoistaan suoritusta aikaiseksi huipputilanteissa. Mitä järjestelmässämme pitäisi tehdä toisin, jotta huippuhetkillään kilpaurheilijamme pysyisivät rentoina ja vapautuneina sen sijaan, että kilpailutilanne ja menestyspaineet murskaisivat urheilijoiden suorituksia? Kannustuksen ja ilon hetkien lisäksi koen penkkiurheilijana myös paljon surua ja pettymystä urheilijoiden puolesta. Olen pettynyt suomalaiseen mediaan, joka kohtelee kilpaurheilijoita usein säälimättömästi; menestyksen hetkellä kilpaurheilijoita tuetaan, kehutaan ja kannustetaan, mutta haasteiden hetkellä heiltä vaaditaan selityksiä ja tilintekoa. Median odotukset tuntuvat myös ajoittain olevan jotain ihan muuta kuin urheilijoiden kauden taso. Kilpaurheilu-uran päättyminen on myös ollut monesti suomalaisten urheilijoiden kohdalla surullista seurattavaa; koko elämä on rakennettu kilpaurheilun varaan, ja uran loppuessa koko elämältä putoaa pohja ja häviää suunta. Voisiko kilpaurheilijan uran rakentaa siten, että ihminen olisi keskiössä, ei kilpaurheilu tai kilpaurheilija? Ihmiset ovat kilpaurheilun takana myös paljon muuta. Lukiessani urheiluvalmennuksen teoriaa lopputyöni pohjaksi, törmäsin teorian ja käytännön ristiriitaan. Toisaalta nykyaikaisessa kilpaurheiluvalmennuksessa keskiössä pitäisi nimenomaan olla ihminen kokonaisena. Valmentajan pitäisi tuntea valmennettavansa kokonaisena ihmisenä fyysisiltä, psyykkisiltä, sosiaalisilta ja henkisiltäkin ominaisuuksiltaan. Valmennus pitäisi rakentaa valmennettava tuntien juuri hänelle sopivaksi. Valmentajien pitäisi lajituntemuksen ja lajivalmennuksen lisäksi osata vahvistaa urheilijaa myös hänen muilla osa-alueillaan. Valitettavasti kirjallisuuden kautta tuli myös näkyväksi, miten vähän tällaista valmennustyyliä vielä hyödynnetään Suomessa. Suomalaisurheilijat jopa kokevat, että esimerkiksi henkisten kykyjen hyödyntämiselle on jopa naureskeltu suomalaisessa valmennuskulttuurissa. (lähteinä käytetty muun muassa; Huipulle uusin eväin. Urheilu ja johtaminen 2020-luvulla. Itani Sami ja Tienari Janne, 2020; Ihmislähtöinen valmentaminen - mitä ja miksi?; https://www.qridisport.com/blogi/erkka-westerlund-ihmislahtoinen-valmentaminen---mita-ja-miksi Westerlund, Erkka. 10.7.2024; Kuusi mitalia ei riitä – Suomen urheilupomo lataa rahasta: ”Se on ollut naamavipillä” Iltalehti. Hänninen, Janne 24.2.2026; Miten huippu-urheilijan mieli voi? Nykyisten ja entisten huippu-urheilijoiden henkinen hyvinvointi Suomessa. Kaski, Satu; Arvinen-Barrow, Monna; Kinnunen, Ulla & Parkkari, Jari. 2020; Eri artikkeleja teoksesta Teoria ja käytäntö päivittäisvalmennuksessa. 2016; Urheilijan taivas + helvetti. Paras versio itsestäsi. Hämäläinen, Karo ja Peltola, Miika. 2015; Valmentajan Äänellä -podcast. Urheilijalähtöinen valmennus – Erkka Westerlund. 3.3.2022. Spotify; Nuorten urheilijoiden valmennus. Ihalainen, Johanna & Nikander, Aku. 2024.) Toteutin lopputyöni vuoden mittaisena projektina kilpaurheilijoiden kanssa. Osallistujat olivat yksilölajin edustajia, mutta toteutimme ohjauksen ryhmässä. Tapasimme 45 minuuttia kerrallaan, pääasiassa 2-3 viikon välein. Valmentajat eivät osallistuneet ohjauksiin. Osa käsiteltävistä aiheista tuli osallistujilta itseltään, osa minulta. Myös valmentajat saivat esittää toiveita käsiteltävistä aiheista. Työskentelytapa oli kilpaurheilijoille uusi. Aiemmin valmennus oli keskittynyt lajiharjoitteluun. Ohjauksessa käsittelimme lajiin ja kilpaurheiluun yleisesti liittyviä teemoja keskustellen ja erilaisten toiminnallisten harjoitusten kautta. Punaisena lankana ohjauksessa oli kilpaurheilijoiden kokonaisvaltainen huomioiminen. Sen lisäksi, että pyrin itse ohjaajana huomioimaan jokaisen osallistujan kokonaisuutena, iso osa projektin sisällöstä oli sellaista, missä urheilijat joutuivat itse pysähtymään itsensä äärelle ja miettimään, mitä muuta he ovat kuin urheilijoita ja mitä muita ulottuvuuksia heissä on, kun valmennuksen keskiössä tähän saakka ollut fysiikka ja lajitekninen osaaminen. Minkälaisia muita vahvuuksia heillä on, mitkä asiat elämässä tuovat heille iloa kilpaurheilun lisäksi, ketkä ovat heidän tukena elämässä, sisälsi se kilpaurheilua tai ei? Näiden asioiden lisäksi käsittelimme kilpaurheilun peruselementtejä, kuten motivaatiota, tavoitteita ja pieniä askeleita matkalla kohti isompia tavoitteita, mahdollisia esteitä tavoitteiden tiellä, sekä keinoja selättää nuo esteet. Lisäksi prosessissa oli tilaa muille arjesta nousseille aiheille. Loppupalautteessa kaikki kokivat hyötyneensä prosessista. Osa oli oppinut ajattelemaan esimerkiksi sitä, miten tunteet vaikuttavat tekemiseen niin harjoituksissa kuin kilpailutilanteissa, osa oli oppinut ylipäätään asioista keskustelemisen taitoa. Jokainen ryhmään osallistunut oli sitä mieltä, että kaikki kilpaurheilijat hyötyisivät tällaisesta työskentelystä. Lähdin lopputyön tekemiseen sillä oletuksella, että kilpaurheilu on kilpaurheilija työtä. Tämän ajatuksen johdosta, oletin, että kilpaurheilijan arjessa on paljon yhtymäkohtia työelämään. Lähtöoletuksestani huolimatta yllätyin siitä, miten paljon yhtymäkohtia projektin aikana tuli näkyväksi. Vaikka keskityimme kilpaurheilun teemoihin, projektissa tulivat vahvasti näkyväksi myös muun muassa ryhmäytyminen ja psykologinen turvallisuus, yhteisesti sovitut toimintatavat ja niistä kiinnipitäminen, avoin vuorovaikutus ja kommunikaatio, sekä tietysti kohtaaminen ja kuulluksi tuleminen. En tiedä, minkälainen valmentajien koulutus nykypäivänä on, mutta projektin myötä tuli myös näkyväksi, että odotukset nykypäivän valmentajiakin kohtaan ovat isoja. Lopputuloksena olen sen äärellä, että paras tulos saavutettaneen, kun eri ihmisten osaamista yhdistetään parhaan lopputuloksen saamiseksi. Työnohjaaja voi siis olla kilpaurheilussa valmentajalle ja kilpaurheilijoille yhtä hyvä tuki, kuin työelämässä työntekijöille ja esihenkilöille. Kuvassa iloiset kilpaurheilijat by Vilda Helenius 2026.

Tiedän, miksi olet tullut työnohjaukseen. Tiedän, mitä olemme ohjausprosessin alussa sopineet sinun työnohjauksesi tavoitteiksi. En kuitenkaan koskaan oikeasti etukäteen tiedä, mitä kulloinenkin työnohjaus tuo tullessaan. Työnohjauksessa olen sinua varten. Sinä tulet ohjaukseen omassa latauksessasi, omien asioidesi kanssa. Joskus olotilasi on selkeä, ja käsiteltävä asia on kirkkaana mielessäsi. Joskus työnohjaus on "vain" ankkuri kalenterissasi, ja pysähtyessäsi kanssani itsesi äärelle, pintaan nousee asioita, joita et edes tiennyt olevan pinnan alla. Tarvittaessa ohjaan itse keskustelun sovittujen tavoitteiden äärelle. Viime kädessä työnohjaukseen nousevat asiat syntyvät keskinäisestä vuorovaikutuksestamme. Ne nousevat esiin, kun kohtaan sinut läsnäolollani, kysymyksilläni, havainnoillani ja kommenteillani. Lopulta sinä kuitenkin itse päätät, mistä tässä työnohjauksessa olisi tarpeen puhua. Työnohjauksessa olemme niiden asioiden äärellä, jotka liittyvät työhösi. Ajattelen ihmistä kokonaisvaltaisena, ja tätä ajattelua toteutan myös ohjauksissani. Vaikka olemme työhösi liittyvien asioiden äärellä, voimme keskustella esimerkiksi omasta terveydentilastasi tai kuormittavasta kotitilanteestasi. Jos näiden asioiden käsittely auttaa sinua työelämässäsi, ajattelen niiden kuuluvan työnohjaukseen. Välillä tilanne voi olla myös niin, että esimerkiksi kotitilanne onkin kuormittava juuri töidesi takia. Et ehkä vaan ole huomannut yhteyttä. Tällaiset yhteydet saattavat jäädä itsekseen pohtimalla näkemättä, mutta vuorovaikutuksessa toisen kanssa ne saattavat tulla hyvinkin nopeasti ilmi. Vaikka puhut asioista työkavereidesi, esihenkilösi, kavereidesi tai puolisosi kanssa, kannattaa kokeilla keskustelua myös jonkun ulkopuolisen kanssa. Ulkopuolisen työnohjaajan hyöty on myös etäisyydessä; en tunne sinua, enkä työpaikkaasi. Rakennamme yhteistä matkaa sinun kertomasi pohjalle. Koska en tiedä tai tunne sinua tai työyhteisöäsi tarkemmin, osaan ehkä tarkastella asioita erilaisesta näkökulmasta kuin muut, ja esittää niitä hölmöltäkin tuntuvia kysymyksiä. Ehkä ne ovat juuri niitä, jotka herättävät sinussa jotain uutta. Vaikka asiat itsessään eivät työnohjauksen kautta juurikaan muutu, sinun suhtautumisesi asioihin saattaa muuttua. Kun suhtautuminen muuttuu, moni asia näyttäytyykin ihan uudesta näkökulmasta. Näitä näkökulmia kannattaa ilman muuta tutkia. Kaikesta yllä mainitusta huolimatta, muutokset harvoin tapahtuvat itse työnohjauksissa. Ja sitäkin harvemmin muutokset teen minä työnohjaajana. Muutokset tapahtuvat useimmiten työnohjausten välissä. Muutokset tapahtuvat, kun sinä teet ne arjessasi. Muutokset voivat näkyä jonkin pieneltä tuntuvan konkreettisen toimintatavan muutoksena arjessasi, mutta muutokset voivat olla myös oman pääsi sisäisiä ajatustapojen muutoksia. Päätät esimerkiksi suhtautua eri tavalla itseesi, rajoihisi, kiireeseen tai johonkin muuhun työhön liittyvä asiaan. Minä työnohjaajana näen muutokset - olivat ne sitten ajatustason muutoksia tai käytäntöön vietyjä konkreettisia muutoksia - ohjattavissa muun muassa rauhallisuutena, levollisuutena, ilon ja innostuksen lisääntymisenä tai kiireen vähenemisenä. Tehtäväni työnohjaajana on myös tehdä muutos näkyväksi, ja kertoa ääneen havainnoistani sinulle. Ääneen sanominen tekee asioista usein enemmän totta. P.S. otsikon keksiminen tekstille oli tosi vaikeaa. En tuntunut löytävän haluamaani sävyä, vaan otsikosta meinasi tulla liian virallinen. Onneksi tekoälystä oli apua tähän - otsikko on suoraan hänen kynästään.

Työnohjauksen päivää vietetään tiistaina 27.1.2026. Työnohjauksen päivä juhlistaa työnohjausta ja sen merkitystä työn sujuvuuteen, työyhteisön toimivuuteen ja työhyvinvointiin. (7.1.2026, https://www.suomentyonohjaajat.fi/yhdistys/tyonohjauksenpaiva/) Työnohjauksen päivän kunniaksi tarjoan yrittäjille ja esihenkilöille mahdollisuuden kokeilla ryhmätyönohjausta maksutta. Yrittäjien ja esihenkilöiden rooli työelämässä on itsenäinen ja monesti yksinäinenkin. Ryhmätyönohjaus on oiva mahdollisuus päästä verkostoitumaan ja vaihtamaan ajatuksia vertaisryhmäläisten kanssa. Työnohjauksessa verkostoituminen ja ajatustenvaihto eroaa tavallisesta kahvittelusta siten, että tapaamisella on tavoite, selkeä runko ja vetäjä. Työnohjauksessa on mahdollisuus käsitellä muun muassa haasteellisia työtilanteita ja keinoja näihin tilanteisiin, työn kuormitustekijöitä ja tekijöitä, jotka tukevat jaksamista ja hyvinvointia työelämässä, omia tavoitteita työssä ja työelämässä tai työelämän ja -tilanteiden herättämiä ajatuksia ja tunteita. Ryhmätyönohjaus on myös oiva mahdollisuus saada lisää näkökulmia itseä pohdituttavaan aiheeseen. Järjestän päivän aikana kaksi ryhmätyönohjausta, toisen esihenkilöille, toisen yrittäjille. Kumpaankin ryhmään mahtuu neljä osallistujaa. Ryhmät rakentuvat osallistujien tuomien aiheiden pohjalta. Päivän työnohjaukset ovat osa loppusuoralla olevia työnohjausopintojani. Ryhmät kokoontuvat Porvoossa tiistaina 27.1.2026. Esihenkilöiden ryhmä kokoontuu 9.30-11.30 ja yrittäjien ryhmä 12.30-14.30. Ilmoittaudu työnohjaukseen > puhelimitse numeroon 044-567 2347 > sähköpostitse osoitteeseen maija_helenius(at) outlook.com > viestitse somekanavien kautta - IG: tutkimusmatka_maijahelenius, LI: Maija Helenius. Käyn jokaisen osallistujan kanssa työnohjaukseen liittyvät toiveet etukäteen läpi, jotta osaan suunnitella päivän rakenteesta mahdollisimman toimivan. Osallistuminen ei sido sinua mihinkään. Tarkoitukseni on tehdä näkyväksi työnohjausta ja sen mahdollisuuksia tahoille, jotka eivät niitä ehkä ennestään vielä tunne. Ryhmätyönohjauksen tarkoitus on mahdollistaa avoin ja luottamuksellinen keskustelu. Minua ohjaajana sitoo vaitiolovelvollisuus, ja odotan ryhmään osallistuvien sitoutuvan myös tähän. Paikkoja on vain neljä, joten ilmoittaudu nopeasti! Terveisin Maija

Miten avaisin työnohjausta ja sen mahdollisuuksia teille, jotka ette sitä tunne? Työnohjauksen mahdollisuuksien avaaminen tuntuu vaikealta, koska mahdollisuuksia on niin älyttömän paljon. Toki tässä yhteydessä on myös muistettava se, että meitä työnohjaajia on moneen junaan, ja siitä syytä myös työnohjauksia on monenlaisia. Pohdin alla sitä, miltä työnohjaus voisi näyttää minun toteuttamani ja millaisin keinoin minä vahvistan suuntaa ja selkeyttä. Konkretia tuo kokemukseni mukaan usein sekä suuntaa, että selkeyttä, ja on siitä syytä yksi tärkeimpiä elementtejä ohjauksissani. Sovimmepa mistä tahansa, viemme keskustelun käytännön tasolle. Mitä esimerkiksi keskustelussa tarkoittaa hyvä asiakaspalvelu tai työkaverin huomioiminen? Jos keskustelu jää tälle tasolle, tulkintoja "hyvästä" ja "huomioimisesta" on todennäköisesti yhtä monta, kuin ryhmässä on osallistujia. Avaamme asioita niin, että oikeasti ymmärrämme, mitä ne tarkoittavat osallistujille. Sen jälkeen voimme edetä sopimaan siitä, mihin osallistujat ovat valmiita sitoutumaan. Sopimusten ja sitoumusten yhteydessä on hyvä muistaa keskustella myös poikkeuksista: mitä tapahtuu, jos joku ei pysykään sovituissa asioissa? Kenen vastuulla on puuttua tilanteeseen ja mitä puuttuminen sitten tarkoittaa? Yksilöohjauksissa, varsinkin esihenkilöiden ja yrittäjien, rakennamme suuntaa ja selkeyttää muun muassa kalenteroinnin ja priorisoinnin kautta. Näiden kautta esimerkiksi kiireen tuntu on useimmiten hellittänyt; asioille ja niiden valmistelulle on oltava aikansa ja paikkansa, mutta niistä ajoista ja paikoista on myös opeteltava pitämään kiinni. Tämä saattaa tarkoittaa käytännön tasolla esimerkiksi sitä, että ovelle on laitettava "ei saa häiritä"-lappu, kännykkä on laitettava äänettömälle tai tietokoneen sähköposti sellaisiin asetuksiin, että uudet viestin eivät pompsahda silmille. Jos tämä onkin kokonaisuuden vaikein osa, kuten yllättävän usein on, opettelemmekin sitten seuraavaksi muun muassa tilanteen herättämien tunteiden sietämistä. Miksi minun on vaikea olla, jos en olekaan heti saatavilla tai en vastaakaan juuri samalla sekunnilla saapuneisiin viesteihin? Näissä tilanteissa kirjaamme usein ylös myös toimintatapojen hyviä ja huonoja puolia: mitä hyvää saattaisi seurata siitä, että en olekaan koko ajan saatavilla? Mitä hyvää siitä seuraisi minulle, mitä hyvää siitä seuraisi ympärilläni oleville ihmisille? Toisaalta jollakin toisella arjen rakenteet ovat jo hallinnassa ja toimivat, mutta tuentarve on esimerkiksi oman vireystilan säätelyn tai töiden tauottamisen kanssa. Tällaisissa tilanteissa keskustelemme esimerkiksi siitä, missä tilanteissa ja mihin suuntaa vireystilaa pitäisi säätää, ja mitkä olisivat juuri tälle henkilölle ja hänen työhönsä sopivia keinoja oman vireystilan säätelyyn. Toisaalta aina emme säädä vireystilaa, vaan välillä rakentelemme työtehtäviä vireystilan mukaan. Jos esimerkiksi olet tehokkaimmillasi aamun ensimmäisinä tunteina, miksi et rakentaisi työarkeasi sellaiseksi, että tekisit siinä hetkessä pois tehtävät, jotka sujuvat aktiivisemmassa vireystilassa parhaiten? Yksi yleinen teema työnohjauksissa on tällä hetkellä epävarmuus ja muutokset. Miten sietää jatkuvaa epävarmuutta ja muuttuvia tilanteita? Näitä tilanteita taitaa tällä hetkellä olla jokaisella työpaikalla, mutta myös yhteiskunnassa laajemminkin. Tärkeintä tällaisissa hetkissä on oman kokemukseni mukaan aika ja rauha. Tunteille ja ajatuksille pitää olla tilaa ja kiireetöntä aikaa. Työntekijöillä pitää olla lupa sanoa ääneen, mitä ajatuksia epävarmuus ja muutokset heissä herättävät, ja miltä tilanne heistä tuntuu. Tilanne vaatii myös sen hyväksymistä, että emme voi itse vaikuttaa kaikkeen. Näissä yhteyksissä pohdimme, miten työtä voi jatkaa muutoksista ja epävarmuuksista huolimatta. Mihin voimme vaikuttaa? Mihin tällä hetkellä kannattaisi keskittyä? Miten oppisimme olemaan niiden asioiden kanssa, joihin emme voi vaikuttaa? Tämä rauhallinen keskusteluaika ja läsnäolo vaikuttaa jäävän tällä hetkellä talouspaineen ja kiireen jalkoihin. Voin omasta kokemuksestani sanoa, että kun näille keskusteluille on varattu aikaa ja niille annettaan rauha, kaikki voivat paremmin, ja työnteko muuttuvassa arjessa sujuu paremmin. Nämä keskustelut vapauttavat työntekijöiden energiaa perustyön tekemiseen. Kuulluksi tulemisella on yllättävän iso voima. Joskus on myös tilanteita, joissa asiat ovat niin solmussa, että ohjattava ei osaa enää itse edes sanoa, mistä pitäisi lähteä liikkeelle. Tällöin lähdemme yhdessä tutkimusmatkalle: etsimme irrallaan olevat langan päät, päätämme, mistä otamme ensiksi kiinni, ja lähdemme siitä sitten liikkeelle. Suunta kirkastuu matkan varrella asioiden selkiytyessä. Mitä suunta ja selkeys työelämässä voisivat tarkoitta tällä hetkellä sinulle?

Perjantaina 5.9. oli yrittäjän päivä. Päivä herätti paljon ajatuksia kuluneesta vuodesta, joka oli yksi elämäni vaikeimmista. Ei yrittämisen, vaan elämän johdosta. Perustin yritykseni jotakuinkin vuosi sitten. Olin yrityksen perustaessani työttömyyspäivärahalla. Siinä kohtaa yrityksen perustaminen toimi suhteessa työttömyystukeen siten, että ensimmäiset neljä kuukautta yrityksen perustamisesta sain tehdä töitä yrityksen eteen niin, että kukaan ei arvioinut, onko yritystoimintani kokoaikaista vai sivutoimista, ja olinko siis oikeutettu työttömyystukeen vai en. Tuo neljä kuukautta olisi siis ollut oivallista aikaa rakentaa omaa yritystoimintaa. Mutta elämällä oli muita suunnitelmia. Oman yritykseni perustamisen aikoihin lapsemme aloitti päivähoidon. Tarkoitus oli aloittaa hoito jo aiemmin syksyllä, mutta asiat muuttuivat kaupungin päässä, ja lopulta saimmekin toivomamme hoitopaikan kodin läheltä, mutta paikka vapautui syksyn jo käynnistyttyä. Alku ei ollut hänelle helpoin mahdollinen, koska hän olisi halunnut olla äidin kanssa kotona. Lapsemme on taitava sanomaan ja näyttämään sekä mielipiteensä, että tunteensa, joten hänen mielipiteensä asiasta ei jäänyt millään tavalla epäselväksi. Varsinkaan aamuisin niinä hetkinä, kun sinne hoitoon oli oikeasti lähdettävä. Työvuorojemme vuoksi viennit olivat pääasiassa minun vastuullani. No, päivähoito oli joka tapauksessa aloitettava. Alkusyksystä äitini oli sairastanut puolisen vuotta keuhkosyöpää, ja olin asennoitunut siihen, että emme esimerkiksi näkisi seuraavaa äitienpäivää enää yhdessä. Alkusyksystä syöpä levisi aivoihin, ja marraskuussa äiti kuoli. Äitini kuoleman jälkeen menetin seuraavien kolmen viikon aikana yllättäen myös kaksi muuta ihmistä. Lapseni arkea ei helpottanut se, että olin itse rikki ja itkuinen. Kamelinselkäni katkesi lopulta sairasteluista johtuneisiin huonosti nukuttuihin öihin. Ajatus varahoidosta, vieraista aikuisista ja siihen kaikkeen tsemppaamisesta tuntui suorastaan mahdottomalta. Lopulta laitoin kaikki vähemmän tärkeät asiat sivuun ja vietin joulunajan ilman ulkopuolisia velvollisuuksia. Samalla lapsemme sai lomailla päivähoidosta. Olisin voinut hakea sairauslomaa ja sitä kautta säästää työttömyyspäivärahoja, mutta siinä tilanteessa tuntui helpommalta olla vaan kotona ilman ajanvarauksia, tapaamisia ja selittelyä. Muutaman viikon totaalitauon jälkeen aloitimme arjen uudelleen. Yrittäjyys ei ollut tässä arjessa etusijalla. Etusijalla oli oma jaksamiseni arjessa, ja sitä kautta lapseni päivähoitoarjen tukeminen. Ehdin ja jaksoin kuitenkin tehdä joitain asioita yrittäjyyden eteen. Erityisen tärkeäksi tässä kohtaa tulivat tapaamiset, joissa pääsin verkostoitumaan muiden ihmisten kanssa. Tällaisia olivat esimerkiksi Posintran yrittäjille suunnatut yhteiset, teemoitetut kohtaamiset. Äärimmäisen kiitollinen olen myös vanhalle työkaverille, jonka lähipiiristä löytyi osaaja kotisivujen tekoon. Kaiken muun keskellä parisuhde jäi huomioimatta, ja kesällä teimme sitten töitä sen eteen. Erilaisten järjestelyjen kautta lapsemmekin sai lomailla melkein kaksi kuukautta päivähoidosta. Kesä tuli meille kaikille tarpeeseen, ja ehdimme onneksi myös nauttia siitä. Nyt vuosi yrityksen perustamisen jälkeen tuntuu vihdoin siltä, että pääsen vihdoin tekemään töitä yritykseni tulevaisuuden eteen. Arki rullaa uudenlaisella fiiliksellä sekä kotona, että päivähoidossa, ja oma jaksamiseni tuntuu hyvältä. Yrittäjyys on ainakin omalta osaltani paljon muun muassa suunnittelu- ja markkinointityötä. Tämä taustatyö edellyttää sitä, että jaksan keskittyä itsenäiseen tekemiseen niin, ettei ajatukseni harhaile tai aivosumu estä kirkasta ajatuksenkulkua. Tässä kohtaa syksyä odotan innolla hetkiä, jolloin pääsen keskittymään ohjausten lisäksi myös näihin taustatöihin. Nyt siis ensimmäisen yrittäjyysvuoteni jälkeen pääsen tekemään kaikkea sitä, mitä olin ajatellut viime syksynä tekeväni.

Suunnittelussa kynä ja paperia ovat tärkeimmät työvälineeni. Muun muassa tämän olen työelämässä oppinut itsestäni. Vaikka työnohjausprosessit elävät asiakkaiden tilanteiden mukaan, suunnittelu on ihan älyttömän tärkeää. Ainakin minulle. Suunnittelu antaa itselleni varmuutta ja selkeyttä siihen, mikä olikaan juuri se suunta, johon kulloinenkin ohjattava haluaa kulkea. Suunnittelussa palautan mieleeni myös erilaisia mahdollisia työkaluja, joista saattaisi olla kulloisessakin prosessissa hyötyä. Suunnitteluprosessini alkavat aina ensin ajatustyöstä, jota teen esimerkiksi autoa ajaessa tai kävelylenkillä. Kun saan ensimmäisen ajatustyön tehtyä, istun alas ja otan kynän ja paperia. Nimenomaan kynän ja paperia, en tietokonetta tai puhelinta. Kirjoittamalla kynällä hahmotan suunnitelmani paremmin, ja pystyn kätevästi täydentämään tai muokkaamaan sitä. Asiat myös jäävät paremmin mieleeni, kun kirjoitan niitä käsin, enkä koneella. Prosessien alussa saatan hahmotella aloitustapaamisen rungon itselleni hyvinkin tarkasti auki. Itselleni tämä tuo varmuutta muun muassa siihen, että muistan muun muassa käsitellä kaikki olennaiset prosessien raameihin liittyvät asiat, kuten salassapitovelvollisuuden tai ryhmän toivomat omat pelisäännöt. Suunnittelussa hahmottelen myös keinoja esimerkiksi siihen, miten kaikki ryhmän jäsenet saisivat oman äänensä ohjauksessa kuuluviin. Suunnittelussa en hahmottele pelkästään sisältöjä, vaan myös ajankäyttöä. Työnohjausprosesseissa vastuullani on pitää sovitusta aikataulusta kiinni. Itselle tämä on yksi tärkeimpiä asioita tässäkin kokonaisuudessa; kaikki ovat suunnitelleet kalenterinsa yhteisesti sovitun aikataulun mukaan, eikä läheskään kaikilla aikataulut annan myöden tapaamisten pidentämiselle. Ajankäytön hahmotteluun liittyy yksittäisen työnohjauskerran aikataulu, mutta myös koko prosessin hahmottelu. Varsinkin lyhyissä prosesseissa on tärkeää huomioida, että kaikki tilatut asiat mahtuvat tapaamisten agendalle. Suunnittelu ja suunnitelma ovat kuitenkin vain prosessin ja oman toimintani taustatueksi. En voi koskaan etukäteen tietää, mitä ohjattava/ohjattavat juuri sillä kerralla työnohjaukselta toivovat, miten puheliaita tai hiljaisia he ovat, minkälaisessa vireystilassa he esimerkiksi ovat tai kuinka paljon käsiteltävät aiheet nostattavat esimerkiksi erilaisia tunteita pintaan. Enkä voi etukäteen tietää, minkälaiset tavat käsitellä asioita sopivat kenellekin - toisille toimii puhuminen, toiset tarvitsevat toiminnallisuutta. Kaikkeen tähän minun täytyy ohjaajana reagoida työnohjaustilanteessa. Tämä onkin itselleni työnohjausprosessien suola; kaikesta suunnittelusta huolimatta en voi kuitenkaan etukäteen koskaan tietää, mihin ja miten tilanteet etenevät.

Olen ollut koko työelämäni tunnollinen ja aikaansaava työntekijä. Olen ollut tarkka työaikojen ja aikaraamien noudattamisessa, ja olen osannut organisoida muun työarjen helposti näiden askelmerkkien ympärille. Olen ollut vuosia palkallisena työtehtävissä, joissa olen saanut vapaasti suunnitella miten ja milloin työni hoidan, kunhan olen hoitanut ne työnantajan raameissa ja työnantajan määrittelemiä tavoitteita edistäen. Minulla on ollut myös vapaus kehittää ja innovoida monenmoista. Tämä kaikki on sujunut aina hyvin. Yrittäjä-äidin kasvattamana olen varmaan jo aika pienenä sisäistänyt ajatuksen, että jos joku maksaa minulle tekemästäni työstä, niin se tehdään huolellisesti ja hyvin. Toisaalta olen myös tykännyt töistä, joita olen tehnyt, joten niiden tekeminen on ollut tosi mielekästä, eikä mitenkään kurjaa tai kuormittavaa. No nyt huomaankin tosi usein olevani uuden edessä. Minulla on aiempiin työtehtäviin verrattuna entistäkin vapaammat kädet kaiken tekemisen ja aikatauluttamisen suhteen. Olen tilivelvollinen asiakastyötä lukuun ottamatta vain itselleni. Huomaan, etten näin yksinyrittäjänä olekaan enää lähellekään yhtä tehokas tai aikaansaava, kuin olen ollut silloin, kun joku toinen on maksanut minulle palkkaa tekemästäni työstä. Tai olen edelleen yhtä tehokas ja aikaansaava, mutta tässä nykyisessä roolissa näitä tehokkaita ja aikaansaavia ajanjaksoja on minimaalinen osa siitä, mitä niitä on ollut aiemmin. Yhä useammin huomaan huuhailevani ihan muiden asioiden parissa kuin olin suunnitellut. Ja nämä asiat eivät tosiaankaan ole työasioita; pyykkikasat, tiskit, ruoanlaitto, telkkari ja some vetävät yllättävän paljon puoleensa näinä kotitoimistohetkinä. Kun vihdoin pääsen yläkertaan "työpöytäni" ääreen, löydän seuraavat houkutukset: keskeneräiset käsityö- ja kirpputoriprojektit sekä pöydällä hujan hajan olevat tavarat, jotka kaipaisivat järjestelyä. Hetken päästä huomaankin taas, että sille päivälle omiin töihini varattu aika onkin huvennut niin vähiin, ettei minun enää edes kannata aloittaa mitään uutta. Perusteluni tälle aloittamattomuudelle on se, että kun aloittaisin, en kuitenkaan taas malttaisi lopettaa. Tai lopettaisin harmistuneena, kun olisi pakko lopettaa. Tällaista oma moraalini ei antaisi koskaan tehdä kenellekään muulle työnantajalle. Tälle kaikelle on myös nimi. Itsesabotointi. Tähän on onneksi myös lääke: päätä toimia toisin ja pysy päätöksessäsi. Kukaan ei voi tehdä tätä puolestani, vaan minun on otettava itse itseäni niskasta kiinni. Törmäsin yhdessä opiskelukirjassa (Valmentava johtajuus) menestyjän onnistumisen siipiin. Menestyminen rakentuu sen mukaan tavoitteesta, halusta ja toteutuksesta. Kaksi ensimmäistä minulla on, kolmas osuus, eli toteutus, on kovin ontuvaa. Nyt vaan pitää siis kääriä hihat, lopettaa itsesabotaasi, ottaa työkalut omiin käsiin ja ryhtyä hommiin. (Taidan etsiä itselleni oman työnohjaajan, jotta saan työarkeeni tarvitsemiani ulkoisia raameja. Ulkoiset raamit ovat itselleni yksi isoimmista toimintaani ohjaavista työkaluista työelämässä; vaikka itse laadin raamit, joudun sovittuna ajankohtana käymään jonkun kanssa läpi, miten suunnitelmani ovat edenneet. Kenellekään muulle kuin itselleni en kehtaa toistuvasti sanoa, etten vaan saanut aikaiseksi pitäytyä suunnitelmassa.)

Työnohjausta kannattaa kokeilla, jos kaipaat muutosta omaan tai tiimisi tekemiseen. Työnohjauksesta voi olla myös hyötyä vahvuuksien näkyväksi tekemiseen tai ihan vaan ajatusten ja ideoiden vaihtoon ja niiden ravisteluun. Kukapa ei kaipaisi välillä apua nähdäkseen omien silmälappujen rajaaman näkökentän ulkopuolelle?   Työnohjaukselta odotetaan monesti ihmeitä; monelle työntekijälle 1,5 tunnin ryhmätyönohjaus on kultaakin kalliimpi ja yksi oman jaksamisen kulmakivistä. Itse ajattelen, että kalenterissa olevaa ohjausaikaakin tärkeämpää on kuitenkin jokaisen ohjaukseen osallistuvan oma työskentely työnohjausprosessin aikana; ohjaaja ei yksin tee ihmeitä, vaan asiat tapahtuvat osallistujien välisessä vuorovaikutuksessa.     Työnohjauksesta tuskin on mitään hyötyä, jos osallistujat eivät ole siinä aktiivisesti mukana. Aktiivinen mukana oleminen ei tarkoita välttämättä sitä, että ohjaustilanteissa on eniten äänessä, vaan aktiivinen osallistuminen tarkoittaa ennen kaikkea sitä, että osallistujat tekevät työtä käsiteltyjen teemojen parissa ohjaustapaamisten välissä. Joihinkin teemoihin liittyen työ on konkreettista, ja se näkyy esimerkiksi uusien käytäntöjen omaksumisessa. Usein kuitenkin työnohjauksissa käsitellyt teemat ovat sellaisia, joihin osallistujilla itsellään ei ole mahdollisuus juurikaan vaikuttaa. Tällöin aktiivisin työskentely tapahtuu osallistujien mielessä: miten muutan omaa suhtautumistani asioihin, joihin en voi vaikuttaa? Tämä yksilöllinen pohdinta ei välttämättä tule näkyväksi ryhmäkeskustelussa, mutta tämän pohdinnan anti saattaa olla työarjen kannalta monta kertaa tärkeämpää kuin se kalenterissa ollut työnohjaustapaaminen.    Suomen työnohjaajat Ry:n (Story) mukaan työnohjauksella mahdollistetaan muun muassa:  Yhteinen ja yhteisöllinen oppiminen ja asioiden tutkiminen.  Työkyvyn ja työhyvinvoinnin tukeminen.  Työn sujuvuuden ja työssä onnistumisen mahdollistaminen.  Työn laadun ja vaikuttavuuden kehittyminen.  Työn merkityksellisyyden vahvistuminen.  Vuoropuhelun lisääntyminen organisaation sisällä.  Yksilön oman identiteetin, omien mahdollisuuksien ja voimavarojen avautuminen ja käyttöön saaminen.  Organisaation strategioiden, kulttuurin ja yhteisten tavoitteiden, prosessien ja työntekemisen tapojen jäsentyminen.                                   Lähde: www.suomentyonohjaajat.fi/tyonohjaus 16.4.2025    Olen ollut työurani aikana itse mukana useammassa työohjauksessa. Työnohjaajia on ollut kymmenkunta. Työnohjaukset ovat olleet tosi erilaisia, ja niiden anti on ollut tosi vaihteleva. Koska olemme kaikki erilaisia, se, mikä sopii yhdelle, ei välttämättä sovi toiselle. Kannattaa siis jaksaa etsiä sitä juuri sitä itselleen sopivaa työnohjausmatchia!

Yritystoimintaa aloittaessa pysähdyin tutkailemaan omaa arvomaailmaani. Tällä kertaa siitä näkökulmasta, minkälaiset asiat olisivat minulle yritystoiminnassa kaikkein tärkeimpiä. Minkälaisten asioiden varaan haluaisin rakentaa työelämäni?   Yrittäjänä arvomaailma on osa markkinointia; minun on osattava kertoa myös muille, minkälaisten asioiden varaan toimintani perustuu ja mistä elementeistä oman toimintani kivijalka rakentuu. Ihmiset antavat tänä päivänä palvelua ostaessaan painoarvoa myös sille, minkälaista arvomaailmaa palveluntuottaja edustaa.   Markkinointia tärkeämpää on työhyvinvointi. Tilanteet, joissa henkilön oma arvomaailma on ristiriidassa työpaikan arvomaailman kanssa, aiheuttavat eettistä kuormitusta. Työterveyslaitoksen mukaan eettinen kuormitus heikentää työkykyä ja työssäjaksamista. Kuka haluaisi tällaiseen ristiriitaan varsinkaan omassa yrityksessään?  Henkilökohtainen minäni ja työminäni eivät ole täysin sama asia. Vaikka teen työtä omana itsenäni, rooleissa on eroja. Tai ehkä pikemminkin niin, että rooleissa painottuvat erilaiset puoleni. Käytännön eroista huolimatta arvomaailma kummankin roolin taustalla on sama. Jotta arvot toimisivat työelämässä oikeasti työtä ohjaavina tekijöinä, eivät vain kauniina sanoina paperilla, arvojen lista ei voi olla loputon. Kaikista elämääni ohjaavista arvoista yritystoimintaani ohjaaviksi tekijöiksi nousivat lopulta läsnäolo ja kohtaaminen, avoimuus, asiakkaan oma toimijuus, tunnollisuus, sinnikkyys sekä ilo ja innostuminen.   Haluan toimintani olevan sellaista, että pystyn olemaan läsnä juuri siinä, missä kulloinkin olen. Tämän toteutuminen vaatii avointa keskustelua palvelua suunniteltaessa, mutta myös palvelun edetessä. Läsnäolo vaatii myös itseni, oman toimintani ja prosessin tarkastelua pitkin matkaa; läsnäoloni kärsii, jos jatkan samaa toimintaa, vaikka huomaan, että tämä ei ehkä ole asiakkaan kannalta paras ratkaisu juuri tähän hetkeen. Tähän liittyvät olennaisesti myös tunnollisuus ja sinnikkyys; tunnollisuus tarkoittaa minulle myös uskallusta puhua asiakkaalle avoimesti asioista, jotka eivät tunnu olevan raiteillaan. Sinnikkyys puolestaan tarkoittaa sitä, että jaksan etsiä uusia tapoja toteuttaa asioita. Se voi tarkoittaa asioiden tekemistä eri tavalla vanhojen asiakkaiden kanssa, tai se voi tarkoittaa sitä, että jaksan uskoa ja luottaa siihen, että löydän uusia asiakkuuksia päättyneiden tilalle.   Palvelujeni perimmäinen tavoite on auttaa aina asiakasta itseään eteenpäin. Merkittävin työ työnohjauksessa ja monessa muussakin palvelussa tapahtuu tapaamisten välissä. Työnohjaus herättää ajatuksia ja ideoita, jotka menevät eteenpäin vain, jos asiakas itse on aktiivinen toimija, ja vie näitä asioita käytännön tasolle. Tehtäväni on vahvistaa tätä osa-aluetta jokaisessa asiakkaassani. Ja ilo ja innostus on tietysti koko toiminnan perusta: kun ne häviävät tekemisestäni, tiedän, että pitää taas keksiä ja kehitellä jotain uutta. Toivottavasti sitä ei tapahdu vielä ihan hetkeen!    Maija

Tutkimusmatka on matka johonkin sellaiseen kohteeseen, jossa tiedetään olevan jotain tutkimisen arvoista. Mistä tiedän, missä on jotain tutkimisen arvoista? Itse tiedän tämän useimmiten ihan ensin kehossani. Positiiviset tutkimusmatkakutsut tuntuvat ilona, innostuksena ja malttamattomuutena. Negatiivisemmat kutsut tuntuvat muun muassa painolastina rintakehällä, oksettavana olona, kohonneena sydämen sykkeenä ja rauhattomuutena. Asiat, jotka minun on tutkittava, palaavat kehooni erilaisina tuntemuksina, kunnes mieleni ymmärtää pysähtyä niiden äärelle. Elämäni aikana olen oppinut seuraamaan tätä kompassia, ja nykyään tiedän, että sitä vastaan on turha taistella, jos haluan pitää olotilani tasapainossa. Omat tutkimusmatkani ovat tuoneet mukanaan monenlaisia muutoksia. Muutoksiin on liittynyt ajatuksia ja ratkaisuja, jotka ovat tehneet monesti myös kipeää, mutta pidemmällä aikavälillä nekin ovat tuoneet elämääni monenlaista uutta. Jokaisesta tekemästäni matkasta olen kiitollinen, jokaisesta olen oppinut jotain ja jokainen on muuttanut elämääni johonkin suuntaan. Tutkimusmatkoissa on se hyvä puoli, että niiltä voi palata myös takaisin. Tutkimusmatkoilta ei välttämättä löydy konkreettisia aarteita, vaan löydöksenä saattaa olla muutos siinä, miten itse suhtaudun asioihin. Kun katson asioita uudesta näkökulmasta, uudella asenteella ja uudella uteliaisuudella, saatan vanhassa, muutosta kaivanneessa tilanteessa nähdäkin jotain sellaista, johon olen halukas palaamaan. Uskalla siis lähteä oman elämäsi tutkimusmatkalle, koskaan et voi etukäteen tietää, mitä kaikkea matkaltasi löydät.   Maija