Perjantaina 5.9. oli yrittäjän päivä. Päivä herätti paljon ajatuksia kuluneesta vuodesta, joka oli yksi elämäni vaikeimmista. Ei yrittämisen, vaan elämän johdosta. Perustin yritykseni jotakuinkin vuosi sitten. Olin yrityksen perustaessani työttömyyspäivärahalla. Siinä kohtaa yrityksen perustaminen toimi suhteessa työttömyystukeen siten, että ensimmäiset neljä kuukautta yrityksen perustamisesta sain tehdä töitä yrityksen eteen niin, että kukaan ei arvioinut, onko yritystoimintani kokoaikaista vai sivutoimista, ja olinko siis oikeutettu työttömyystukeen vai en. Tuo neljä kuukautta olisi siis ollut oivallista aikaa rakentaa omaa yritystoimintaa. Mutta elämällä oli muita suunnitelmia. Oman yritykseni perustamisen aikoihin lapsemme aloitti päivähoidon. Tarkoitus oli aloittaa hoito jo aiemmin syksyllä, mutta asiat muuttuivat kaupungin päässä, ja lopulta saimmekin toivomamme hoitopaikan kodin läheltä, mutta paikka vapautui syksyn jo käynnistyttyä. Alku ei ollut hänelle helpoin mahdollinen, koska hän olisi halunnut olla äidin kanssa kotona. Lapsemme on taitava sanomaan ja näyttämään sekä mielipiteensä, että tunteensa, joten hänen mielipiteensä asiasta ei jäänyt millään tavalla epäselväksi. Varsinkaan aamuisin niinä hetkinä, kun sinne hoitoon oli oikeasti lähdettävä. Työvuorojemme vuoksi viennit olivat pääasiassa minun vastuullani. No, päivähoito oli joka tapauksessa aloitettava. Alkusyksystä äitini oli sairastanut puolisen vuotta keuhkosyöpää, ja olin asennoitunut siihen, että emme esimerkiksi näkisi seuraavaa äitienpäivää enää yhdessä. Alkusyksystä syöpä levisi aivoihin, ja marraskuussa äiti kuoli. Äitini kuoleman jälkeen menetin seuraavien kolmen viikon aikana yllättäen myös kaksi muuta ihmistä. Lapseni arkea ei helpottanut se, että olin itse rikki ja itkuinen. Kamelinselkäni katkesi lopulta sairasteluista johtuneisiin huonosti nukuttuihin öihin. Ajatus varahoidosta, vieraista aikuisista ja siihen kaikkeen tsemppaamisesta tuntui suorastaan mahdottomalta. Lopulta laitoin kaikki vähemmän tärkeät asiat sivuun ja vietin joulunajan ilman ulkopuolisia velvollisuuksia. Samalla lapsemme sai lomailla päivähoidosta. Olisin voinut hakea sairauslomaa ja sitä kautta säästää työttömyyspäivärahoja, mutta siinä tilanteessa tuntui helpommalta olla vaan kotona ilman ajanvarauksia, tapaamisia ja selittelyä. Muutaman viikon totaalitauon jälkeen aloitimme arjen uudelleen. Yrittäjyys ei ollut tässä arjessa etusijalla. Etusijalla oli oma jaksamiseni arjessa, ja sitä kautta lapseni päivähoitoarjen tukeminen. Ehdin ja jaksoin kuitenkin tehdä joitain asioita yrittäjyyden eteen. Erityisen tärkeäksi tässä kohtaa tulivat tapaamiset, joissa pääsin verkostoitumaan muiden ihmisten kanssa. Tällaisia olivat esimerkiksi Posintran yrittäjille suunnatut yhteiset, teemoitetut kohtaamiset. Äärimmäisen kiitollinen olen myös vanhalle työkaverille, jonka lähipiiristä löytyi osaaja kotisivujen tekoon. Kaiken muun keskellä parisuhde jäi huomioimatta, ja kesällä teimme sitten töitä sen eteen. Erilaisten järjestelyjen kautta lapsemmekin sai lomailla melkein kaksi kuukautta päivähoidosta. Kesä tuli meille kaikille tarpeeseen, ja ehdimme onneksi myös nauttia siitä. Nyt vuosi yrityksen perustamisen jälkeen tuntuu vihdoin siltä, että pääsen vihdoin tekemään töitä yritykseni tulevaisuuden eteen. Arki rullaa uudenlaisella fiiliksellä sekä kotona, että päivähoidossa, ja oma jaksamiseni tuntuu hyvältä. Yrittäjyys on ainakin omalta osaltani paljon muun muassa suunnittelu- ja markkinointityötä. Tämä taustatyö edellyttää sitä, että jaksan keskittyä itsenäiseen tekemiseen niin, ettei ajatukseni harhaile tai aivosumu estä kirkasta ajatuksenkulkua. Tässä kohtaa syksyä odotan innolla hetkiä, jolloin pääsen keskittymään ohjausten lisäksi myös näihin taustatöihin. Nyt siis ensimmäisen yrittäjyysvuoteni jälkeen pääsen tekemään kaikkea sitä, mitä olin ajatellut viime syksynä tekeväni.

Suunnittelussa kynä ja paperia ovat tärkeimmät työvälineeni. Muun muassa tämän olen työelämässä oppinut itsestäni. Vaikka työnohjausprosessit elävät asiakkaiden tilanteiden mukaan, suunnittelu on ihan älyttömän tärkeää. Ainakin minulle. Suunnittelu antaa itselleni varmuutta ja selkeyttä siihen, mikä olikaan juuri se suunta, johon kulloinenkin ohjattava haluaa kulkea. Suunnittelussa palautan mieleeni myös erilaisia mahdollisia työkaluja, joista saattaisi olla kulloisessakin prosessissa hyötyä. Suunnitteluprosessini alkavat aina ensin ajatustyöstä, jota teen esimerkiksi autoa ajaessa tai kävelylenkillä. Kun saan ensimmäisen ajatustyön tehtyä, istun alas ja otan kynän ja paperia. Nimenomaan kynän ja paperia, en tietokonetta tai puhelinta. Kirjoittamalla kynällä hahmotan suunnitelmani paremmin, ja pystyn kätevästi täydentämään tai muokkaamaan sitä. Asiat myös jäävät paremmin mieleeni, kun kirjoitan niitä käsin, enkä koneella. Prosessien alussa saatan hahmotella aloitustapaamisen rungon itselleni hyvinkin tarkasti auki. Itselleni tämä tuo varmuutta muun muassa siihen, että muistan muun muassa käsitellä kaikki olennaiset prosessien raameihin liittyvät asiat, kuten salassapitovelvollisuuden tai ryhmän toivomat omat pelisäännöt. Suunnittelussa hahmottelen myös keinoja esimerkiksi siihen, miten kaikki ryhmän jäsenet saisivat oman äänensä ohjauksessa kuuluviin. Suunnittelussa en hahmottele pelkästään sisältöjä, vaan myös ajankäyttöä. Työnohjausprosesseissa vastuullani on pitää sovitusta aikataulusta kiinni. Itselle tämä on yksi tärkeimpiä asioita tässäkin kokonaisuudessa; kaikki ovat suunnitelleet kalenterinsa yhteisesti sovitun aikataulun mukaan, eikä läheskään kaikilla aikataulut annan myöden tapaamisten pidentämiselle. Ajankäytön hahmotteluun liittyy yksittäisen työnohjauskerran aikataulu, mutta myös koko prosessin hahmottelu. Varsinkin lyhyissä prosesseissa on tärkeää huomioida, että kaikki tilatut asiat mahtuvat tapaamisten agendalle. Suunnittelu ja suunnitelma ovat kuitenkin vain prosessin ja oman toimintani taustatueksi. En voi koskaan etukäteen tietää, mitä ohjattava/ohjattavat juuri sillä kerralla työnohjaukselta toivovat, miten puheliaita tai hiljaisia he ovat, minkälaisessa vireystilassa he esimerkiksi ovat tai kuinka paljon käsiteltävät aiheet nostattavat esimerkiksi erilaisia tunteita pintaan. Enkä voi etukäteen tietää, minkälaiset tavat käsitellä asioita sopivat kenellekin - toisille toimii puhuminen, toiset tarvitsevat toiminnallisuutta. Kaikkeen tähän minun täytyy ohjaajana reagoida työnohjaustilanteessa. Tämä onkin itselleni työnohjausprosessien suola; kaikesta suunnittelusta huolimatta en voi kuitenkaan etukäteen koskaan tietää, mihin ja miten tilanteet etenevät.

Olen ollut koko työelämäni tunnollinen ja aikaansaava työntekijä. Olen ollut tarkka työaikojen ja aikaraamien noudattamisessa, ja olen osannut organisoida muun työarjen helposti näiden askelmerkkien ympärille. Olen ollut vuosia palkallisena työtehtävissä, joissa olen saanut vapaasti suunnitella miten ja milloin työni hoidan, kunhan olen hoitanut ne työnantajan raameissa ja työnantajan määrittelemiä tavoitteita edistäen. Minulla on ollut myös vapaus kehittää ja innovoida monenmoista. Tämä kaikki on sujunut aina hyvin. Yrittäjä-äidin kasvattamana olen varmaan jo aika pienenä sisäistänyt ajatuksen, että jos joku maksaa minulle tekemästäni työstä, niin se tehdään huolellisesti ja hyvin. Toisaalta olen myös tykännyt töistä, joita olen tehnyt, joten niiden tekeminen on ollut tosi mielekästä, eikä mitenkään kurjaa tai kuormittavaa. No nyt huomaankin tosi usein olevani uuden edessä. Minulla on aiempiin työtehtäviin verrattuna entistäkin vapaammat kädet kaiken tekemisen ja aikatauluttamisen suhteen. Olen tilivelvollinen asiakastyötä lukuun ottamatta vain itselleni. Huomaan, etten näin yksinyrittäjänä olekaan enää lähellekään yhtä tehokas tai aikaansaava, kuin olen ollut silloin, kun joku toinen on maksanut minulle palkkaa tekemästäni työstä. Tai olen edelleen yhtä tehokas ja aikaansaava, mutta tässä nykyisessä roolissa näitä tehokkaita ja aikaansaavia ajanjaksoja on minimaalinen osa siitä, mitä niitä on ollut aiemmin. Yhä useammin huomaan huuhailevani ihan muiden asioiden parissa kuin olin suunnitellut. Ja nämä asiat eivät tosiaankaan ole työasioita; pyykkikasat, tiskit, ruoanlaitto, telkkari ja some vetävät yllättävän paljon puoleensa näinä kotitoimistohetkinä. Kun vihdoin pääsen yläkertaan "työpöytäni" ääreen, löydän seuraavat houkutukset: keskeneräiset käsityö- ja kirpputoriprojektit sekä pöydällä hujan hajan olevat tavarat, jotka kaipaisivat järjestelyä. Hetken päästä huomaankin taas, että sille päivälle omiin töihini varattu aika onkin huvennut niin vähiin, ettei minun enää edes kannata aloittaa mitään uutta. Perusteluni tälle aloittamattomuudelle on se, että kun aloittaisin, en kuitenkaan taas malttaisi lopettaa. Tai lopettaisin harmistuneena, kun olisi pakko lopettaa. Tällaista oma moraalini ei antaisi koskaan tehdä kenellekään muulle työnantajalle. Tälle kaikelle on myös nimi. Itsesabotointi. Tähän on onneksi myös lääke: päätä toimia toisin ja pysy päätöksessäsi. Kukaan ei voi tehdä tätä puolestani, vaan minun on otettava itse itseäni niskasta kiinni. Törmäsin yhdessä opiskelukirjassa (Valmentava johtajuus) menestyjän onnistumisen siipiin. Menestyminen rakentuu sen mukaan tavoitteesta, halusta ja toteutuksesta. Kaksi ensimmäistä minulla on, kolmas osuus, eli toteutus, on kovin ontuvaa. Nyt vaan pitää siis kääriä hihat, lopettaa itsesabotaasi, ottaa työkalut omiin käsiin ja ryhtyä hommiin. (Taidan etsiä itselleni oman työnohjaajan, jotta saan työarkeeni tarvitsemiani ulkoisia raameja. Ulkoiset raamit ovat itselleni yksi isoimmista toimintaani ohjaavista työkaluista työelämässä; vaikka itse laadin raamit, joudun sovittuna ajankohtana käymään jonkun kanssa läpi, miten suunnitelmani ovat edenneet. Kenellekään muulle kuin itselleni en kehtaa toistuvasti sanoa, etten vaan saanut aikaiseksi pitäytyä suunnitelmassa.)

Työnohjausta kannattaa kokeilla, jos kaipaat muutosta omaan tai tiimisi tekemiseen. Työnohjauksesta voi olla myös hyötyä vahvuuksien näkyväksi tekemiseen tai ihan vaan ajatusten ja ideoiden vaihtoon ja niiden ravisteluun. Kukapa ei kaipaisi välillä apua nähdäkseen omien silmälappujen rajaaman näkökentän ulkopuolelle?   Työnohjaukselta odotetaan monesti ihmeitä; monelle työntekijälle 1,5 tunnin ryhmätyönohjaus on kultaakin kalliimpi ja yksi oman jaksamisen kulmakivistä. Itse ajattelen, että kalenterissa olevaa ohjausaikaakin tärkeämpää on kuitenkin jokaisen ohjaukseen osallistuvan oma työskentely työnohjausprosessin aikana; ohjaaja ei yksin tee ihmeitä, vaan asiat tapahtuvat osallistujien välisessä vuorovaikutuksessa.     Työnohjauksesta tuskin on mitään hyötyä, jos osallistujat eivät ole siinä aktiivisesti mukana. Aktiivinen mukana oleminen ei tarkoita välttämättä sitä, että ohjaustilanteissa on eniten äänessä, vaan aktiivinen osallistuminen tarkoittaa ennen kaikkea sitä, että osallistujat tekevät työtä käsiteltyjen teemojen parissa ohjaustapaamisten välissä. Joihinkin teemoihin liittyen työ on konkreettista, ja se näkyy esimerkiksi uusien käytäntöjen omaksumisessa. Usein kuitenkin työnohjauksissa käsitellyt teemat ovat sellaisia, joihin osallistujilla itsellään ei ole mahdollisuus juurikaan vaikuttaa. Tällöin aktiivisin työskentely tapahtuu osallistujien mielessä: miten muutan omaa suhtautumistani asioihin, joihin en voi vaikuttaa? Tämä yksilöllinen pohdinta ei välttämättä tule näkyväksi ryhmäkeskustelussa, mutta tämän pohdinnan anti saattaa olla työarjen kannalta monta kertaa tärkeämpää kuin se kalenterissa ollut työnohjaustapaaminen.    Suomen työnohjaajat Ry:n (Story) mukaan työnohjauksella mahdollistetaan muun muassa:  Yhteinen ja yhteisöllinen oppiminen ja asioiden tutkiminen.  Työkyvyn ja työhyvinvoinnin tukeminen.  Työn sujuvuuden ja työssä onnistumisen mahdollistaminen.  Työn laadun ja vaikuttavuuden kehittyminen.  Työn merkityksellisyyden vahvistuminen.  Vuoropuhelun lisääntyminen organisaation sisällä.  Yksilön oman identiteetin, omien mahdollisuuksien ja voimavarojen avautuminen ja käyttöön saaminen.  Organisaation strategioiden, kulttuurin ja yhteisten tavoitteiden, prosessien ja työntekemisen tapojen jäsentyminen.                                   Lähde: www.suomentyonohjaajat.fi/tyonohjaus 16.4.2025    Olen ollut työurani aikana itse mukana useammassa työohjauksessa. Työnohjaajia on ollut kymmenkunta. Työnohjaukset ovat olleet tosi erilaisia, ja niiden anti on ollut tosi vaihteleva. Koska olemme kaikki erilaisia, se, mikä sopii yhdelle, ei välttämättä sovi toiselle. Kannattaa siis jaksaa etsiä sitä juuri sitä itselleen sopivaa työnohjausmatchia!

Yritystoimintaa aloittaessa pysähdyin tutkailemaan omaa arvomaailmaani. Tällä kertaa siitä näkökulmasta, minkälaiset asiat olisivat minulle yritystoiminnassa kaikkein tärkeimpiä. Minkälaisten asioiden varaan haluaisin rakentaa työelämäni?   Yrittäjänä arvomaailma on osa markkinointia; minun on osattava kertoa myös muille, minkälaisten asioiden varaan toimintani perustuu ja mistä elementeistä oman toimintani kivijalka rakentuu. Ihmiset antavat tänä päivänä palvelua ostaessaan painoarvoa myös sille, minkälaista arvomaailmaa palveluntuottaja edustaa.   Markkinointia tärkeämpää on työhyvinvointi. Tilanteet, joissa henkilön oma arvomaailma on ristiriidassa työpaikan arvomaailman kanssa, aiheuttavat eettistä kuormitusta. Työterveyslaitoksen mukaan eettinen kuormitus heikentää työkykyä ja työssäjaksamista. Kuka haluaisi tällaiseen ristiriitaan varsinkaan omassa yrityksessään?  Henkilökohtainen minäni ja työminäni eivät ole täysin sama asia. Vaikka teen työtä omana itsenäni, rooleissa on eroja. Tai ehkä pikemminkin niin, että rooleissa painottuvat erilaiset puoleni. Käytännön eroista huolimatta arvomaailma kummankin roolin taustalla on sama. Jotta arvot toimisivat työelämässä oikeasti työtä ohjaavina tekijöinä, eivät vain kauniina sanoina paperilla, arvojen lista ei voi olla loputon. Kaikista elämääni ohjaavista arvoista yritystoimintaani ohjaaviksi tekijöiksi nousivat lopulta läsnäolo ja kohtaaminen, avoimuus, asiakkaan oma toimijuus, tunnollisuus, sinnikkyys sekä ilo ja innostuminen.   Haluan toimintani olevan sellaista, että pystyn olemaan läsnä juuri siinä, missä kulloinkin olen. Tämän toteutuminen vaatii avointa keskustelua palvelua suunniteltaessa, mutta myös palvelun edetessä. Läsnäolo vaatii myös itseni, oman toimintani ja prosessin tarkastelua pitkin matkaa; läsnäoloni kärsii, jos jatkan samaa toimintaa, vaikka huomaan, että tämä ei ehkä ole asiakkaan kannalta paras ratkaisu juuri tähän hetkeen. Tähän liittyvät olennaisesti myös tunnollisuus ja sinnikkyys; tunnollisuus tarkoittaa minulle myös uskallusta puhua asiakkaalle avoimesti asioista, jotka eivät tunnu olevan raiteillaan. Sinnikkyys puolestaan tarkoittaa sitä, että jaksan etsiä uusia tapoja toteuttaa asioita. Se voi tarkoittaa asioiden tekemistä eri tavalla vanhojen asiakkaiden kanssa, tai se voi tarkoittaa sitä, että jaksan uskoa ja luottaa siihen, että löydän uusia asiakkuuksia päättyneiden tilalle.   Palvelujeni perimmäinen tavoite on auttaa aina asiakasta itseään eteenpäin. Merkittävin työ työnohjauksessa ja monessa muussakin palvelussa tapahtuu tapaamisten välissä. Työnohjaus herättää ajatuksia ja ideoita, jotka menevät eteenpäin vain, jos asiakas itse on aktiivinen toimija, ja vie näitä asioita käytännön tasolle. Tehtäväni on vahvistaa tätä osa-aluetta jokaisessa asiakkaassani. Ja ilo ja innostus on tietysti koko toiminnan perusta: kun ne häviävät tekemisestäni, tiedän, että pitää taas keksiä ja kehitellä jotain uutta. Toivottavasti sitä ei tapahdu vielä ihan hetkeen!    Maija

Tutkimusmatka on matka johonkin sellaiseen kohteeseen, jossa tiedetään olevan jotain tutkimisen arvoista. Mistä tiedän, missä on jotain tutkimisen arvoista? Itse tiedän tämän useimmiten ihan ensin kehossani. Positiiviset tutkimusmatkakutsut tuntuvat ilona, innostuksena ja malttamattomuutena. Negatiivisemmat kutsut tuntuvat muun muassa painolastina rintakehällä, oksettavana olona, kohonneena sydämen sykkeenä ja rauhattomuutena. Asiat, jotka minun on tutkittava, palaavat kehooni erilaisina tuntemuksina, kunnes mieleni ymmärtää pysähtyä niiden äärelle. Elämäni aikana olen oppinut seuraamaan tätä kompassia, ja nykyään tiedän, että sitä vastaan on turha taistella, jos haluan pitää olotilani tasapainossa. Omat tutkimusmatkani ovat tuoneet mukanaan monenlaisia muutoksia. Muutoksiin on liittynyt ajatuksia ja ratkaisuja, jotka ovat tehneet monesti myös kipeää, mutta pidemmällä aikavälillä nekin ovat tuoneet elämääni monenlaista uutta. Jokaisesta tekemästäni matkasta olen kiitollinen, jokaisesta olen oppinut jotain ja jokainen on muuttanut elämääni johonkin suuntaan. Tutkimusmatkoissa on se hyvä puoli, että niiltä voi palata myös takaisin. Tutkimusmatkoilta ei välttämättä löydy konkreettisia aarteita, vaan löydöksenä saattaa olla muutos siinä, miten itse suhtaudun asioihin. Kun katson asioita uudesta näkökulmasta, uudella asenteella ja uudella uteliaisuudella, saatan vanhassa, muutosta kaivanneessa tilanteessa nähdäkin jotain sellaista, johon olen halukas palaamaan. Uskalla siis lähteä oman elämäsi tutkimusmatkalle, koskaan et voi etukäteen tietää, mitä kaikkea matkaltasi löydät.   Maija