Suunnittelu työnohjausprosessissa

Suunnittelussa kynä ja paperia ovat tärkeimmät työvälineeni. Muun muassa tämän olen työelämässä oppinut itsestäni. Vaikka työnohjausprosessit elävät asiakkaiden tilanteiden mukaan, suunnittelu on ihan älyttömän tärkeää. Ainakin minulle. Suunnittelu antaa itselleni varmuutta ja selkeyttä siihen, mikä olikaan juuri se suunta, johon kulloinenkin ohjattava haluaa kulkea. Suunnittelussa palautan mieleeni myös erilaisia mahdollisia työkaluja, joista saattaisi olla kulloisessakin prosessissa hyötyä.

Suunnitteluprosessini alkavat aina ensin ajatustyöstä, jota teen esimerkiksi autoa ajaessa tai kävelylenkillä. Kun saan ensimmäisen ajatustyön tehtyä, istun alas ja otan kynän ja paperia. Nimenomaan kynän ja paperia, en tietokonetta tai puhelinta. Kirjoittamalla kynällä hahmotan suunnitelmani paremmin, ja pystyn kätevästi täydentämään tai muokkaamaan sitä. Asiat myös jäävät paremmin mieleeni, kun kirjoitan niitä käsin, enkä koneella. Prosessien alussa saatan hahmotella aloitustapaamisen rungon itselleni hyvinkin tarkasti auki. Itselleni tämä tuo varmuutta muun muassa siihen, että muistan muun muassa käsitellä kaikki olennaiset prosessien raameihin liittyvät asiat, kuten salassapitovelvollisuuden tai ryhmän toivomat omat pelisäännöt. Suunnittelussa hahmottelen myös keinoja esimerkiksi siihen, miten kaikki ryhmän jäsenet saisivat oman äänensä ohjauksessa kuuluviin.

Suunnittelussa en hahmottele pelkästään sisältöjä, vaan myös ajankäyttöä. Työnohjausprosesseissa vastuullani on pitää sovitusta aikataulusta kiinni. Itselle tämä on yksi tärkeimpiä asioita tässäkin kokonaisuudessa; kaikki ovat suunnitelleet kalenterinsa yhteisesti sovitun aikataulun mukaan, eikä läheskään kaikilla aikataulut annan myöden tapaamisten pidentämiselle. Ajankäytön hahmotteluun liittyy yksittäisen työnohjauskerran aikataulu, mutta myös koko prosessin hahmottelu. Varsinkin lyhyissä prosesseissa on tärkeää huomioida, että kaikki tilatut asiat mahtuvat tapaamisten agendalle.

Suunnittelu ja suunnitelma ovat kuitenkin vain prosessin ja oman toimintani taustatueksi. En voi koskaan etukäteen tietää, mitä ohjattava/ohjattavat juuri sillä kerralla työnohjaukselta toivovat, miten puheliaita tai hiljaisia he ovat, minkälaisessa vireystilassa he esimerkiksi ovat tai kuinka paljon käsiteltävät aiheet nostattavat esimerkiksi erilaisia tunteita pintaan. Enkä voi etukäteen tietää, minkälaiset tavat käsitellä asioita sopivat kenellekin - toisille toimii puhuminen, toiset tarvitsevat toiminnallisuutta. Kaikkeen tähän minun täytyy ohjaajana reagoida työnohjaustilanteessa. Tämä onkin itselleni työnohjausprosessien suola; kaikesta suunnittelusta huolimatta en voi kuitenkaan etukäteen koskaan tietää, mihin ja miten tilanteet etenevät.